Ballet Kaukametsä on Kainuun musiikkiopiston tanssiosasto, joka tarjoaa baletin perusopetusta ja valmiuksia tanssialan ammattiopintoihin.
Kainuun musiikkiopiston tanssiosasto, Ballet Kaukametsä, järjestää tanssijoille taiteenperuspetuksen laajan mukaista opetusta, jonka kautta löytyy väylä ammattiopintiohin saakka. Tanssin voi aloittaa jo alle kouluikäisten lastentanssiryhmissä ja vanhemmille harrastajille on nyt tarjolla myös aikuisbaletti. Tanssi on harrastajille elämäntapa, jonka kautta yhdessä tekemällä avautuu rikas ja antoisa näköala kulttuuriin.
Kainuun musiikkiopiston tanssiosasto on aloittanut toimintansa lukuvuonna 1975-76. Ballet Kaukametsä tarjoaa lastentanssia, klassista balettia, nykytanssia, modernia tanssia, jazz-tanssia, nuoriso- ja aikuisbalettia sekä klassisen baletin erikoiskoulutusta.
Tanssin harrastus tavoitteellista ja yhteisöllistä toimintaa, joka rikastuttaa koko Kainuuta ja luo myös kansainvälisiä verkostoja kultuuritoimijoiden välille. Kajaanissa Ballet Kaukametsä järjestää vuotuiset joulu- ja kevätnäytökset. Tämän lisäksi ryhmät esiintyvät kulttuuritilaisuuksissa ja osallistuvat kilpailuihin, katselmuksiin sekä tekevät opinto- ja tutustumismatkoja.
Musiikkiopiston tanssin opetus tapahtuu Kainuun musiikkiopiston tiloissa, Kajaanin hallin peilisalissa sekä Vuolijoella. Tanssinopettajina toimivat Elena Sukmanov-Kärki - klassisen baletin EK-ryhmät, Minna Kuittinen - lasten tanssi, klassinen baletti, nykytanssi ja nuorisobaletti sekä Anna Sergeeva - moderni tanssin EK-ryhmät ja aikuisbaletti.
Yhteystiedot:
Kainuun Musiikkiopiston rehtori
Emil Milev
044 7100 938
emil.milev@kajaani.fi
Toimistosihteeri
Anne Elfving
044 7100 934
anne.elfving@kajaani.fi
Tanssiopettaja
Elena Sukmanov-Kärki
044 7100 631
elena.sukman@hotmail.com
Tanssiopettaja
Anna Sergeeva
044 714 8227
044 504 0283
tulvanianka@gmail.com
Tanssiopettaja
Johanna Laitila
044 710 0934 (toimisto)
johannapiiponen@gmail.com
Toimipisteet:
Kainuun musiikkiopisto, Leihu-sali
Koskikatu 2
87200 Kajaani
Kajaanihalli, peilisali
Ratakatu 2
87100 Kajaani
Uuden tanssioppilaan ilmoittautuminen tapahtuu Kainuun musiikkiopiston internet-sivujen kautta osoitteesta:
This site collects and organizes a list of relaxation and leisure facilities around the world. You can find what interests you in just a few clicks and for free.
This site survives only with a few non-invasive banners, so we are asking you to disable any ADblock software. If you can alternatively continue find your favourites events somewhere else or LIKE this page
Leave a comment